Kirjoittajana: arttifani

Pohojalaasuuren käsikirja

Keitä me oikeen oomma lukee uuden eteläpohjalaiskirjan takakannessa.

Kirja ottaa osuvasti kantaa eteläpohjalaisuuteen nykypäivänä.

Millaista on uusi pohjalaisuus naisten esiinmarssin, Lauri Tähkän ja Duudsoneiden jälkeen? Onko helavyön, murteen ja miehisen uhon aika jo ohi?

Pohojalaasuuren käsikirja antaa kysymykseen monipuolisen, värikkään ja viihdyttävän vastauksen, lupaavat kirjan tekijät Eija ja Jukka Kuusisto sekä Anssi Orrenmaa.

Lisäksi muun muassa Antti Tuuri, Paula Risikko, Anneli Jäätteenmäki, Lasse Hautala, Satu Takala, Arto Juurakko ja Jorma Panula kertovat kirjassa näkemyksensä eteläpohjalaisuudesta. Uskonnon merkityksestä eteläpohjalaisille kirjoittavat Tapio Luoma, Jukka Salo ja Matti Salomäki.

Kirjaan haastateltiin Juha Mietoa ja Jussi Lampia, joilta löytyy reilua pohojalaasta asennetta. Lampin haastattelun lopussa pohjalaisuus kiteytyykin lyhyesti: Mua ei tartte auttaa.

Kaikkien kirjoittajien näkemys on, että yritteliäs elämänasenne on pohjalaisuuden parasta perintöä. Vanhoja arvoja kunnioitetaan, mutta pohjalaiset eivät ole enää vastarinnan kiiskiä, vaan parhaimmillaan rohkeita uudistajia ja edelläkävijöitä. Sen ovat Vesa Keskinen, Raimo Sarajärvi ja Jorma Lillbacka esimerkillään näyttäneet.

164-sivuisessa kirjassa syvennytään pohjalaisuuden symboleihin, murteeseen, yrittäjyyteen, urheiluun, ruokaan, kuvataiteeseen, tapahtumiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen. Tutustutaan moniin tunnettuihin pohjalaisiin, kuten Duudsoneihin, Lauri Tähkään ja Juho Haapojaan.

Kirja kuvaa kattavasti Etelä-Pohjanmaata niin sanoin kuin upein kuvin.

Pohojalaasuuren käsikirjasta on todettu, että tässä on kirja, jonka jokaisen eteläpohjalaisen pitäisi lukea.

”Asioiden pitää tapahtua ja ne pitää tehdä hyvin, koska sellainen ääni sisältä nousee”, toteaa Teppo Ylitalo.

Kirja myynnissä kirjakaupoissa, Prismoissa, Minimanissa, Sopurahassa, Veljekset Keskisellä, useissa S-marketeissa ja K-marketeissa.

Kirjan voi tilata myös verkkokaupasta Jussituotteet.net

 

Seinäjoki Lakeuden Helmi kuvateos

Seinäjoesta on ilmestynyt upea kuvateos, nimellä Lakeuden Helmi. Kirjassa on 144 sivua ja yli 300 kuvaa kaupungista.

Kirjassa on myös mukana elokuva, joka kuvaa lähes tunnin ajan  Seinäjokea, pääosin ilmasta käsin.

Kirjassa ja elokuvassa on mukana myös Nurmo, Peräseinäjoki ja Ylistaro.

Teos on saanut laajalti tunnustusta korkealuokkaisesta työstä ja monipuolisuudesta.seinajoki-lakeuden-helmi-etu-ja-takakansi-finale1-jpg

Kirja on myynnissä Kirjakaupoissa, Minimanissa, Sopurahassa, Citymarketissa, Prismassa, S-Marketeissa, sekä myös Jussituotteen myymälässä Epstorilla. Kirjaa voi tilata myös verkkokaupasta, www.jussituotteet.net

Hyvää naistenpäivää Meirän Äireelle kirjan tekstein

Hyvää naistenpäivää kaikille Pohojalaasille naisille!

Meillä on koko Etelä-Pohojammaa täynnä ittenääsiä ja
komeeta, hyvän omantunnon omaavia naisia.
Niiren luonto on ku katajasta veistettyä, se taipuu muttei
katkia. Ei oo häpiäksi olla pohojalaanen nainen, vaan olla
ylypiä juuristansa. Se vaatii mieheltä kanttia ottaa vierehensä
airon pohojalaasen naisen. Heikot jättäköhön yrittämättä,
sillä pohojalaasta naista ei käsketä eikä hänkään käske, sanoo
vaan. Pohojalaanen nainen vaatii vierellensä kulukemahan
samanarvoosena, eikä siihen jokaasesta miehestä ookkaan.
Pohojalaanen nainen on pärjänny aina omillansa, eikoo
miestä vierellensä kulukemahan ottanu, jossei se oo syräntä
miellyttäny. Kaunihia lausehia suustansa päästävät poijat
vieroksuvat pohojalaasen akan voimakasta luonnetta.
Pohojalaanen nainen perkaa huonot pois, ennenku se miestä
valittemahan rupiaa.
Akaksi,muoriksi,emännäksi ja moneksi muuksi voi sanua,
muttei hiirulaaseksi sovi ruveta tituleeraamahan. Sillä
pohojalaanen nainen on voimakastahtoonen, ittellinen,
mutta lämminsyrämminen. Kyllä sitä jyvät ja akanat erottuu
joukosta, ku pohojalaanen nainen miehen ittellensä kaappaa.

Kirjoottelin tämän tekstin noin vuosi sitten

Meirän Äireellee pukkaa runoa ja huumoria kirjaan

ja kyllähän se totta on. Saamma olla ylypeitä meirän naisista.

Meirän äireelle  Finale No 1 kansi

POHJANMAAN KIRKKOJA kirja on ilmestynyt.

Etelä-Pohjanmaan kirkot.

Ainutlaatuinen teos pohjanmaan historiasta.

Kirjassa on kuvattu 42 kirkkon historiaa ja kerrotaan niiden tarinoita vuosisatojen vaiheilta.

Kuvia on kirjassa on yli 200 kpl, joista osa on ilmakuvia.

Kirja on saatavilla myös palapelin kanssa.

Lue lisää www.jussituotteet.fi

painoon

Eteläpohojalaanen vitsikirja

Etelä-Pohojalaanen pieni, mutta vahava isäntä meni vävyksi

hämälääseen taloohin.

Vävy oli sitte paikallisen nuorisoseuran tanssitilaasuures

järijestysmiehenä.

Muutamat nuoret miehet häirittivät tanssijoota, jolloon pohojalaasmies

kävi käskemäs pahimpia riiranhaastajia pihalle.

Lähes kaksmetrinen mies käveli rehevakkaasti järijestysmiehen

etehen sanoen, ettei tämä saisi häntä pihalle kilon

paloonakaan.

Pohojalaasveri kuohahti ja järijestysmies tarttuu miestä niskasta

ja takapuolesta, heitti kiroten ikkunan läpi ja tuumas:

-Minen kerkiä kiloja punnittemahan.

vitsikirja1

 

Vauhtiajot, nyt todella mielenkiintoisena lautapelinä Autovelho lautapelipaketissa.

Seinäjoen legendaarisella katuradalla ajettava kisa on saanut oman lautapelin.

Vauhtiajot Street Car Race katukisa

Vauhtiajot mielenkiintoisena hauskana lautapelinä Autovelhossa.

 Koe vauhdin hurmaa legendaarisella Seinäjoen katuradalla. Peli kiertää rataa sen oikealla reitillä ja koet kaarteet ja mutkat aidolla tavalla. Pelissä vauhdin hurmaa ja tiukkoja tilanteita. Kisassa autostasi voi loppua bensa, saatat joutua varikolle, kenties saat punaisen lipun. Turbo antaa autoosi lisää tehoa.
Kenelle ruutulippu liehuu ensimmäisenä!!!!!
Autovelho autopelikortit tuovat peliin lisää yllättäviä tilanteita.
Tämän pelin kiihkeä tunnelma tempaa kaikki mukaansa, ikään katsomatta. Autopeli jossa nainen voi pistää kevyesti kampoohin miehelle. Sopii myös perheen nuorille.
Ainutlaatuinen paikallispeli, airolla kotiraralla.
Tuu ja pelaa.
vauhtiajo pelilauta 1Autovelhopelilaatikko kevyt

 

Vauhtiajot, tykkää Autovelhosta ja voita liput.

Vauhtiajot lähestyy !

Vaimo, tyttöystävä tai vaikka kaveri Vauhtiajoihin.

KUKA HALUAA KATSELLA VAUHTIA RADALLA JA KUNNELLA HUIPPUMUSIIKKIA SEINÄJOELLA VIIKONLOPPUNA?

JOS 1000 TYKKÄÄJÄÄ ON KASASSA pe 24.7 klo 12.00 mennessä AUTOVELHON www.facebook/autovelho SIVUILLA, arvomme KAKSI VIP-LIPPUA Vauhtiajoihin radalle ja rokkiin.

Lisäksi arvotaan 10 Autovelho pelipakettia Jari-Matti Latvalan nimmarilla varustettuna, pelihän sisältää Vauhtiajot pelin.

Vielä laitetaan jakoon 10 pakkaa Autovelho autopelikortteja.!!!!!

SAA JAKAA!!!
Saadaan 1000 täyteen ja päästään arpomahan liput ja pelit..

TYKKÄÄ Autovelhon SIVUSTA.
www.facebook/autovelho.com
Pohjammaan autovelhoAutovelhopelilaatikko kevytvauhtiajo pelilauta 1

Vauhtiajot, nyt todella mielenkiintoisena lautapelinä Autovelho lautapelipaketissa.

Seinäjoen legendaarisella katuradalla ajettava kisa on saanut oman lautapelin.

Vauhtiajot Street Car Race katukisa

Vauhtiajot mielenkiintoisena hauskana lautapelinä Autovelhossa.

 Koe vauhdin hurmaa legendaarisella Seinäjoen katuradalla. Peli kiertää rataa sen oikealla reitillä ja koet kaarteet ja mutkat aidolla tavalla. Pelissä vauhdin hurmaa ja tiukkoja tilanteita. Kisassa autostasi voi loppua bensa, saatat joutua varikolle, kenties saat punaisen lipun. Turbo antaa autoosi lisää tehoa.
Kenelle ruutulippu liehuu ensimmäisenä!!!!!
Autovelho autopelikortit tuovat peliin lisää yllättäviä tilanteita.
Tämän pelin kiihkeä tunnelma tempaa kaikki mukaansa, ikään katsomatta. Autopeli jossa nainen voi pistää kevyesti kampoohin miehelle. Sopii myös perheen nuorille.
Ainutlaatuinen paikallispeli, airolla kotiraralla.
Tuu ja pelaa.
vauhtiajo pelilauta 1Autovelhopelilaatikko kevyt